Huolettomuus johtolankana

Keski-Pohjanmaalaisen ison maatalon emäntä jäi yllättäen leskeksi ja muutto pienempään asuntoon tuli ajankohtaiseksi. Uusi koti löytyi lopulta Sievitalon täyden palvelun asunto-osakeyhtiön rivitalosta.
Kyllä tämä heti tuntui kodilta, en ole kertaakaan kaivannut vanhaa.

Passeli ensiasunto nuorelle parille

Kokkolalainen nuori pari halusi vaihtaa vuokralta omaan asuntoon, jonka valintoihin voisi itse vaikuttaa jo rakennusvaiheessa. Kun selvisi, että lähistölle oli tulossa Sievitalon täyden palvelun asunto-osakeyhtiö, pari tarttui tilaisuuteen.
Valinnat oli helppo tehdä, me haluttiin yksinkertaista ja modernia.

Pikapäätöksellä kodinomistajaksi

Hämeenlinnalaisnainen päätyi kodinomistajaksi kuin vahingossa. Mutta kun Sievitalon täyden palvelun asunto-osakeyhtiön huoltoyhtiö pitää huolen pihatöistä ja taloyhtiöllä on oma kuntosali, jää enemmän aikaa kahden koiran kanssa touhuamiselle.
Odotan, että terassista tulee yksi lempipaikkani.

Uuden kodin aika

Renkolainen eläkeläispariskunta alkoi miettiä omakotitalon vaihtamista helpompaan asumismuotoon. Uuteen kotiin Sievitalon täyden palvelun asunto-osakeyhtiössä Hämeenlinnassa ovat tyytyväisiä sekä asukkaat että heidän lapsenlapsensa.
Rakennusaikana käytiin asiantuntijan kanssa täällä katsomassa ja hän sanoi, että tosi hyvää työtä timpurit tekevät.