Sievitalon ja Perustavan yhteistyöavaus

Sievitalon ja Perustavan uusi yhteistyöavaus jättää pientalorakentajalle entistä vähemmän huolehdittavaa

Sievitalo ja Perustava tuovat pääkaupunkiseudun ja Pirkanmaan pientalomarkkinaan uuden
yhteistyöavauksen. Sievitalo alkaa myymään osana MuuttovalmisPlus-talopakettia Perustava
Nollakorko-kokonaispalvelua. Yhteistyön kautta pientalorakentajalle jää entistä vähemmän
huolehdittavaa omalle vastuulle.

Yhä useammat Sievitalon kuluttaja-asiakkaat kaipaavat rakentamisen helppoutta ja vaivattomuutta,
kertoo Sievitalon liiketoimintajohtaja Heikki Linna. Etenkin talopaketin ostaneet asiakkaat ovat
myöhemmin kertoneet, että tontin pohjatyöt koituivat rakentamisen kannalta haastavaksi osa-alueeksi
sekä toteuttamisen että budjetoinnin näkökulmasta.

”Perustava luotettavana pohja-ja perustustoimijana on oikea kumppani ratkaisemaan tätä meidän
yhteistä haastetta. Heillä on pientaloalalta pitkä kokemus ja olemme saaneet heidän kanssaan luotua
jo syvän yhteistyön. Nyt pystymme tarjoamaan yhdessä helppoutta – ja entistä laajemmalla sisällöllä.”

Uuden yhteistyön kautta rakentaja on sopimussuhteessa Sievitalon, Perustavan ja vastaavan
työnjohtajan kanssa. Jo ennen kauppojen syntymistä Sievitalon ja Perustavan yhteistyö hyödyttää
asiakasta, sillä molemmilla toimijoilla on tuoda oma vahva asiantuntemus kokonaisuuteen mm.
kustannusten ja rakennusteknisen tiedon osalta. Perustavan liiketoimintajohtaja Tuomas
Toivonen vakuuttaa, että uusi yhteistyöavaus konkretisoituu asiakkaalle jo ensimmäisessä
tapaamisessa talomyyjän kanssa.

”Perustava Nollakorko mahdollistaa yhden ja kiinteän hinnan tontin ja talon väliin tuleville osa-alueille.
Kannamme asiakkaan puolelta maatöiden riskin ja rakentaja voi olla levollisin mielin, että hänen
tontilla ei tapahdu yllätyksiä. Tällaisina maailmanaikoina näiden asioiden merkitys vain korostuu ja
asiakkaat kaipaavat varmuuutta.”

Työmaalla tapahtuvan tekemisen lisäksi Sievitalo ja Perustava ovat yhdistäneet voimansa myös
kaikkien tarvittavien suunnitelmien osalta. Sievitalon vastuulle tulevat talon sisäpuoliset suunnitelmat,
kun taas Perustava hoitaa kaikki talon ulkopuoliset suunnittelut. Sievitalon myyntipäällikö Tuomas
Silver iloitsee uuden yhteistyön tuomaa helppoutta loppuasiakkaalle.

”Jatkamme Sievitalon selkeää ja avointa linjaa, jossa kerromme rakentajalle mitä tapahtuu missäkin
vaiheessa ja kuka sen tekee. Nykyään halutaan yhä valmiimpia ratkaisuja ja tämä on loistava avaus
sitä ajatellen. Tässä on aidosti mietitty, miten oman kodin rakentaminen on asiakkaan puolelta helpoin
tapa toteuttaa.”

Lue lisää: Sievitalo_Perustava_Nollakorko_sisalto

Lisätiedot:

Heikki Linna, liiketoimintajohtaja
Sievitalo
040 0892 589
heikki.linna@sievitalo.fi
www.sievitalo.fi

Tuomas Toivonen, liiketoimintajohtaja
Perustava
040 7259 888
tuomas.toivonen@perustava.fi
www.perustava.fi