Kauniiden yksityiskohtien koti

Viisihenkisen perheen maalaisromanttinen koti

Tässä kodissa asuva perhe rakastaa sisustusta sekä pieniä yksityiskohtia. Koti, jonka rakentamisesta muodostui yksi elämän parhaista kokemuksista.

Kauniit yksityiskohdat

Jo pelkästään tämän upean kohteen sisäänkäynti kielii siitä, että tässä talossa asuu sisustusta ja kauniita yksityiskohtia rakastavia ihmisiä. Siisti piha reunustaa näyttävää yksikerroksista Sievitalon Pihlaja 156:sta, jonka perusmallia on muokattu sisällä odottavan perheen toiveiden mukaisesti näyttävällä aumakattoisella sisäänkäynnillä. Sisään astuessaan ei voi muuta kuin huokaista ihastuksesta. Maalaisromantikkaa, hempeitä sävyjä ja avaraa tilaa on yhdistetty toisiaan täydentäväksi kokonaisuudeksi, josta ei raaskisi irrottaa katsettaan hetkeksikään. Hyvällä maulla sisustetun viisihenkisen perheen uudessa kodissa viihtyisi helposti vähän pidempäänkin.

Talo on vastannut kaikin tavoin toiveitamme. Ollaan monesti puhuttu iltaisin, ettei kyllä vieläkään muutettaisi mitään, toteaa perheen äiti, Anni.

Taloprojekti

Taloprojekti aloitettiin pitkällisellä talotoimittajavertailulla. Sievitalo valikoitui myös mukaan vertailuun, vaikkei yritys ollutkaan entuudestaan tuttu. Talokirjatilauksen tekemisen jälkeen ei edustajan yhteydenottoa tarvinnut kauaa odotella, ja hän tekikin vaikutuksen ensi hetkestä. Anni kertoo luotettavan ja asiantuntevan edustajan olleen yksi avaintekijöistä Sievitaloon päätymisen taustalla. Myös projektin edetessä se, että edustaja osasi vastata ensimmäistä kertaa rakentavan perheen kysymyksiin, oli ensiarvoisen tärkeää. Myös laaja valikoima sekä kattava toimitussisältö olivat omiaan tekemään vaikutuksen tähän valkeakoskelaiseen perheeseen. Etenkin keittiötoimittaja Omega-keittiöille sateli kehuja, vaikkei kyseisestä yrityksestä oltu tässä perheessä aiemmin kuultukaan:

Meillä tuli aika paljon muutoksia vakiopohjaan, mutta kaikki saatiin toteutettua. Hintaakaan ei tullut juurikaan lisää, sillä valikoima on Omegalla niin laaja. Hinta oli sitä mitä luvattiin. Ottaisin luultavasti Omegalta keittiön uudestaankin, toteaa Anni.

Aikataulu

Kaiken kaikkiaan rakennusprojekti eteni mallikkaasti, vaikkei ihan kommelluksitta selvittykään. Vaikka hetkellisesti oltiin aikataulusta myöhässä, kirittiin se nopeasti kiinni ja epäkohdat korjattiin sovitusti.

Se mitä luvattiin, niin siitä myös pidettiin kiinni”, kertoo Anni.

Sujuva projekti

Haaveena perheellä oli päästä viettämään poikien syntymäpäiviä uudessa kodissa, ja niin myös kävi. Hommat luistivat, ja siitä kiitosta kerää Sievitalon työpäällikkö. Työporukka oli Annin mukaan ollut muutenkin loistava ja auttanut esimerkiksi sisäänkannoissa. Perheen isä, Marko, komppaa Annia: ”Olen paljon reissussa ja etenkin timpurin apu oli projektin edetessä korvaamaton.” Työnjako perheessä on ollut koko rakennusprojektin ajan selkeä: tekninen ja laskennallinen puoli lankesi perheen isälle Markolle, kun taas päävastuu sisustuksesta kuului Annille. Inspiraatiota haettiin niin Pinterestistä kuin sisustusblogeistakin, mutta loppujen lopuksi uuden kodin tyyli muodostui vaivattomasti kuin itsestään.

Marko tietää mun maun. Kyllä mä sillä käytin nimellisesti asioita hyväksytettävänä mutta vastaus oli aina joo”, Anni kertoo naurahtaen. Joo, eipä mulla siihen mitään parempaakaan ratkaisua ollut tarjota”, jatkaa Marko hymyillen.

Sisustus

Annin kädenjälki näkyykin kauniina yhtenäisenä linjana huoneesta toiseen. Lasten huoneissa leikkisät yksityiskohdat tuovat oman lisänsä muuten harmoniseen linjaan. Tässä talossa ei tarvitse kysyä SM-liigakauden alkaessa kuka on tuleva mestari eikä arvuutella kuka on kaikista kovin supersankari.

Perheen lapset ovatkin tykänneet asua uudessa kodissa. Rakennusvaiheessa oltiin tosin vielä vähän eri mieltä rakennustyömaalla ravaamisen muodostuessa nopeasti inhokkitekemiseksi. Kaikki muuttui, kun päästiin tekemään sisätiloja ja valmiita pintoja alkoi muodostua – silloin myös lapset ymmärsivät, että tässähän rakentuu heille uusi koti, jossa on tilaa leikkiä ja temmeltää.

Perheen oma koti

Koko rakennusprosessista muodostui Loijaksen perheelle kokemus, joka oli niin antoisa, jännittävä kuin välillä stressaavakin. Jos tarve vaatisi, tekisivät he sen mielellään uudestaankin.

Lasten tulon jälkeen tämä oli kyllä ehkä parasta aikaa meidän elämässä, toteaa Anni loppuun hymyillen.

Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Rakennuspaikkakunta*

Edustaja

Tarja Haukka

Keski-Suomi, Savo, Pohjois-Karjala040 762 2331tarja.haukka@sievitalo.fi

Tarja Haukka

Keski-Suomi, Savo, Pohjois-Karjala040 762 2331tarja.haukka@sievitalo.fi

Tarja Haukka

Keski-Suomi, Savo, Pohjois-Karjala040 762 2331tarja.haukka@sievitalo.fi

Jukka Koskela

Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu044 4455 990jukka.koskela@sievitalo.fi

Jukka Koskela

Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu044 4455 990jukka.koskela@sievitalo.fi

Jukka Koskela

Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu044 4455 990jukka.koskela@sievitalo.fi

Mikko Syri

Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa045 3150 530mikko.syri@sievitalo.fi

Mikko Syri

Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa045 3150 530mikko.syri@sievitalo.fi

Markus Lahtinen

Kanta-Häme, Päijät-Häme, Kymenlaakso, Etelä-Karjala040 809 4767markus.lahtinen@sievitalo.fiInstagram

Markus Lahtinen

Kanta-Häme, Päijät-Häme, Kymenlaakso, Etelä-Karjala040 809 4767markus.lahtinen@sievitalo.fiInstagram

Markus Lahtinen

Kanta-Häme, Päijät-Häme, Kymenlaakso, Etelä-Karjala040 809 4767markus.lahtinen@sievitalo.fiInstagram

Markku Seppälä

Satakunta, Varsinais-Suomi040 0564 434markku.seppala@sievitalo.fiInstagram

Markku Seppälä

Satakunta, Varsinais-Suomi040 0564 434markku.seppala@sievitalo.fiInstagram

Markus Lahtinen

Kanta-Häme, Päijät-Häme, Kymenlaakso, Etelä-Karjala040 809 4767markus.lahtinen@sievitalo.fiInstagram